Koirat eivät käytä housuja

29.3.2020

Koirat eivät käytä housuja
Suomi, Latvia 2019
Ohjaus: J-P Valkeapää
Käsikirjoitus: J-P Valkeapää, Juhana Lumme alkuperäistarinansa pohjalta
Pääosissa: Pekka Strang, Krista Kosonen, Ilona Huhta, Jani Volanen
K16
105 min
Puhuttu kieli: suomi

J-P Valkeapään ohjaama Koirat eivät käytä housuja on 2010-luvun suomalainen elokuvatapaus. Se on merkittävä saavutus kotimaisen elokuvan saralla ollen yhtä aikaa taiteellisesti kunnianhimoinen ja klassisista elokuvakerrontaa edustava. Tarinaltaan rohkea teos sekä järkyttää, että koskettaa.

Sydänkirurgi Juha (Pekka Strang) vaipuu masennukseen menetettyään vaimonsa. Hän kuitenkin löytää elämälleen uuden suunnan tavatessaan sattumalta sadomasokististen roolileikkien ammattilaisen domina Monan (Krista Kosonen), jonka kuristuksessa Juha tuntee pääsevänsä takaisin vaimonsa luokse. Muu elämä ja tytär Elli (Ilona Huhta) jäävät sivuun Juhan hakiessa suruunsa lohdutusta yhä suuremmista kivun tuntemuksista ajautuen yhä syvemmälle sadomasokismin maailmaan.

Elokuva käsittelee rankalta kuulostavaa aihettaan ymmärryksellä. Juhana Lumpeen tummasävyisen alkuperäistarinan pohjalta yhdessä Valkeapään kanssa käsikirjoittamaan elokuvaan lisättiin tuotantovaiheessa aimo annos huumoria tehden siitä eräänlaisen sadomasokismin maailmaan sijoittuvan romanttisen komedian. Huumorin käytöllä katkaistaankin jännittyneet tilanteet, mikä antaa katsojalle tarvittavia hengähdystakoja. Strang ja Kosonen näyttelevät saumattomasti yhteen kahta rikki olevaa ihmistä, jotka löytävät toisistaan tarvitsemansa. Elokuva myös välttää surevien miestarinoiden kliseet tekemällä Juhasta monitasoisen päähenkilön ja antamalla Monan hahmolle todentuntuista taustaa.

Juhan mielenmaisemaa tuodaan esiin Strangin sisäistä kärsimystä ilmaisevan roolisuorituksen lisäksi kuvauksen avulla. Kylmissä ja punaisissa neonvaloissa loistavan elokuvan visuaalinen ilme ja elektroninen musiikki ovat kuin 1970-luvun amerikkalaisista taide-elokuvista. Uudempana esimerkkinä mieleen muistuu Kinokoplan sarjassa esitetty omalaatuinen musta komedia The Killing of a Sacred Deer (2017). Taide-elokuvan estetiikan draamaan ja komediaan yhdistävänä genrehybridinä elokuva on silti Valkeapään edellistä ohjaustyötä He ovat paenneet (2014) helposti lähestyttävämpi. Elokuvaan imeytyy mukaan siitä irti pääsemättä, kunnes sen päättyessä lupa vapautua annetaan sekä Juhalle, että katsojalle.

Ylistetty ja useita palkintoja ympäri maailmaa kerännyt Koirat eivät käytä housuja ei ollut Suomessa ilmestyessään katsojamenestys. Asia korjaantuu viimeistään Kinokoplan tuodessa tämän aiheeltaan rohkean ja toteutukseltaan kansainvälisen tason elokuvahelmen osaksi kevätsarjaansa.

Tuomo Marttila



Kuvat: Filmikamari